Formula 1 VPN-Suomi

Taustat, historia, toiminta ja seuraukset.

KalPa – Blues 28.3 2012 Jukka Hentunen / Camilo Miettinen

29.03.2012, kimmoke

  • Pari kysymystä: Tätäkö jääkiekko tarvitsee, tätäkö me haluamme ? Ylimitoitettu voimankäyttö ajotakaluksessa jonka tavoitteena ei ollut kiekon riistäminen vastustajalta vaan jokin muu. Nyt oli seurauksena loukkaantuminen, tavalla jota on aina pidettävä erittäin vakavana ! Niin sääntöjen kuin järjen mukaan vastuu syntyneestä tilanteesta on aina taklaajalla joka pystyy arvioimaan niin törmäyksen voiman ja kulman kuin sen mahdollisia, jopa todennäköisiä seurauksia. Vastuu ei siis ole taklatulla/taklattavalla koska Hentunen olisi kokeneena pelaajana voinut toimia eri tavalla ja samalla täyttää todellisen puolustuksellisen tehtävänsä pelissä tarkoitetulla tavalla ja saamatta rangaistusta ! Muu tulkinta kuten tapahtuneen hyväksyminen ”puhtaana ja sääntöjenmukaisena” edellyttäisi sääntöjen muuttamista siten että myös ”poliiseja” ja ”gooneja” sallittaisiin avoimesti ja nyrkkitappelusta tuomittaisiin pelkkä viisiminuuttinen. Siinä tapauksessa pelimme taantuisi viime vuosisadan Pohjois-Amerikkalaisten alasarjojen tasolle jossa taitopelaamiselle ei ole tilaa. Hentuselle Ottelurangaistus ja vähintään 5 peliä hyllyä, riippuen Miettisen loukkaantumisen todellisesta vakavuudesta !


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *